Eteeriset öljyt

Eteerisiä öljyjä saadaan kukista, lehdistä, hedelmistä, kuoresta, pihkasta ja juurista. Aitoihin eteerisiin öljyihin ei lisätä eikä niistä poisteta mitään, niin että ne sisältävät vain yhdestä kasvista peräisin olevan öljyn ilman kemiallisia lisäaineita.

Eteerisiä öljyjä käytetään moniin tarkoituksiin esimerkiksi antiseptisena aineena, tulehduksia estävänä ja hillitsevänä sekä kipuja ja kouristuksia lievittävänä. Eteeriset öljyt vaikuttavat myös esimerkiksi psyykeen, joten niillä hoidetaankin tehokkaasti esimerkiksi mielialaongelmiin sekä psykosomaattisiin sairauksiin. Eteeriset öljyt toimivat tuoksunsa ansiosta erinomaisesti myös hajunpoistajina roska-astian tai pyykkikorin pohjalle poistamaan ikäviä hajuja.

Eteeristen öljyjen tehoon ei vaikuta olennaisesti se, kuinka se elimistöön pääsee, joten voit käyttää sitä niin aromaterapiahieronnassa, kylvyissä tai hengitettynä. Aromaterapiassa ja kylvyissä ne imeytyvät ihon läpi ja kulkeutuvat keuhkojen välityksellä verenkiertoa myöten kaikkialle kehoon. Hengitettynä eteeristen öljyjen tuoksumolekyylit vaikuttavat aivojen kautta elintoimintoihin ja psyykeen.

GreenDealista saat eteeriset öljyt edullisesti ja nopealla toimituksella! Kaikki eteeriset öljymme ovat 100 % aitoja öljyjä eivätkä sisällä mitään muuta kuin yhden kasvin öljyä, eikä niihin ole lisätty tai poistettu mitään.

Järjestys: